perjantai 28. maaliskuuta 2014

viikko 13


Aakkoset

Meillä on muutto edessä.
Ettekö tiedä, että tämä laulu lauletaan juuri siksi, jotta kaikki tärkein muistuisi mieleen?
Tietäisimme, mitä otamme mukaamme
ABCDEFG,
     HIJKLMNOP,
        QRSTUV,
              WX
                   YZ
Saa laulaa, ihan muutenkin vain.
                      Kuten tuo nainen, jolla on punaisista sulista tehty mekko
Hän sai kuulla, että sen suloisen tummaihoisen tytön nimi alkaakin R-kirjaimella
                      Hänelle siis lauletaan
Jotta saisimme tietää hänen nimensä

(28.03.2014)

 
Testi

Olemme keränneet tähän laivaan kaiken tärkeän ja tarpeellisen, edessämme on elämämme pisin matka. Pian voimme lentää. Johtaja, laivan kapteeni, on peloissaan, ja pelkonsa tarttuu jokaiseen meistä. Juuri, kun olemme valmiita lähtöön, he tulevat. Heillä on aseet.
Heidän siniset silmänsä paljastavat
Etteivät he ole ihmisiä lainkaan,
Ettei heillä ole sydäntä, tai jos on, hyvin kipeä, niin vaurioitunut, sairas sydän.
Palelen, kun yksi heistä katsoo minua silmiin.
Kun noin kylmän katseen joutuu ottamaan vastaan
Tuntee vain, sen katseen
Tunkeutuvan silmien läpi
Ja porautuvan kalloon
Ja syöpyvän mieleen, se on
Ikuisesti minussa, kuin kasvain.
Yksi heistä astuu laivaan, tämä oli odotettavissa.
Tiedämme, että vain yksi laukaus saa aikaan kaiken tuhon.
Menetämme laivan,

Kuolemme, aivan, aivan pian.
                      Kohta kaikki on ohi, ja paremmin.

Hän osoittaa suoraan kapteenia.
Kapteeni on rohkea, hän vain katsoo.
Hän on valmis ottamaan kaiken vastaan, koska näin tämän piti mennä.
Suljen silmäni.

”Testi.”

Meitä on huijattu.

(28.03.2014)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

viikko 12, 2014



  Rakas Mummu

Ei hän ole kadonnut minnekään.
                      Rakastetut ja he, jotka rakastavat
Eivät he katoa.
Hänhän on täällä, tässä, ja nyt.
                      Hän pyytää minua olemaan hiljaa,
Kukaan muu ei saa tietää,
                      Hänen olevan hän.
Se on salaisuus.
Sanomatta sanaakaan hän näyttää minulle, kuinka hyvin hän muistaa sen leikin, jota leikimme etupihalla. Koko tuntemani maailman vihrein nurmikko, joka huokuu puhtautta. Koivun juurella on puinen keinu, matka etuovelta on pitkä. Jätän oven auki, nurmikko saa puhaltaa puhtainta ilmaa makuuhuoneeseen, jotta näkisimme kauneimpia unia.
Minä näyttelin olevani vanhempi kuin hän olisi koskaan voinut olla. Puin aina päälleni juuri tuon huivin, jossa on miljoona eri punaisen sävyä, ja yhtä sinistä.
                      Hänellä on se nyt yllään.
Mutta hän onkin nuori,
Ja niin kaunis,
Hän on kuin vanhoissa valokuvissaan.
Ja hän kertoo
                      Muistavansa
                      Rakastavansa
                      Ja kaiken olevan hyvin.

Lempikengät

Toivon olevani matkalla kotiin.

Olen niin kärsineen ja niin uupuneen oloinen,
Ja näköinenkin
Farkkujen lahkeet, loskasta märät
Saviset
Ja kenkäni ovat likaisemmat kuin koskaan
Mutaiset
Eiväthän ne ole enää edes mustat
Ruskeat liasta,
Nämä nahkakengät.

Lämmin suihku
Tai vaahtokylpy
Kumpi vain

On suurin unelmani
Juuri nyt
Ja kenkälankki
Mehiläisvahaa




Hänet on viety pois

Olen osannut odottaa tätä
     En siltikään ollut valmis
         En mitenkään valmistautunut
Tähän

Arvasin
     Maailmani kaatuvan
         Kun kuulen,
Minulta vielä salattiin tämä
         Tieto

Ja nyt

Shokki
                                Paniikki
Oksettaa
              Kaadun
Tärisen
                      Olen polvillani kivilattiaa vasten
Lyön lattiaa nyrkein
                      Joka kerta kun voimani siihen riittävät
Syljen
                      Oksennan
En hallitse kehoani
                      En mieltäni
Enkä ajatuksiani
                      En pääse tästä ylös
Vasta kun tämä loppuu

(23.03.2014)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

10 unta : kooste


Hän ei taaskaan sulkenut ovea


Olin suihkussa ja minua oli pistänyt sininen skorpioni.
Se roikkui valkoisessa suihkuverhossa. Niitä oli muutamia ympäri asuntoa.
Ne pistivät pään entistä enemmän sekaisin.
Tuttu mies, noin 45-vuotias, en ollut koskaan nähnyt häntä aiemmin - mutta ymmärsin, että hän oli täällä auttamassa. Hän tahtoi pelastaa, hän oli huolissaan, hän välitti, sen näki silmistään. Tiesimme, että se sama hullu, joka tässä talossa pyörii, oli käynyt piikittämässä minuun uusia huumeita nukkuessani, toista toisensa perään.
Hän jätti vahingossa, tai sitten tahallaan, ulko-oveni aina raolleen.
Paniikissa lukitsin oven.
Ovisilmästä katsoessani näin aina hänet siinä, aulassa, seisomassa.
Kasvojaan en koskaan nähnyt, ainoastaan mustat puvunhousut.
Hän odotti näkevänsä huumeiden vaikutuksen.
Hän odotti saavansa vastauksia viesteihinsä, joita hän pudotti postiluukustani.
"Miten voit, Elina?"
Kuorin myrkytetyn päärynän, kuorin sen kokonaan, ja heitin roskiin.
Hän luulee minun syöneen sen.

(07.03.2014)

 
Ettekö te näe

Hänhän saapui tänne ajat sitten. Katoin pöydän kuudelle.
                      Hän söi kanssamme illallista.
                                                                 Miksi tuijotatte minua, äiti ja isä?
Sanokaa jo.
                      Puhukaa minulle.
                                           Minä halaan häntä tässä ja nyt.
Tässä on hänen olkapäänsä, tässä kyynärvartensa, katsokaa, tässä on hänen jokainen sormensa.
                                                                 Yhdestä viiteen. Ja toisen kerran yhdestä viiteen.

Hän katsoo nyt minua, ettekö näe, kun hän katsoo teitä?
Hänhän on tässä ja nyt,
Minä tunnen hänen ihonsa, tiedän tarkalleen kuinka lämmin hänen ihonsa on.
Hän on tässä niin paljon ja niin hyvin ja niin todellisesti kuin vain voi, kuten
Minäkin, kuten tekin, kuten koko sukumme, joka tässä hetkessä nyt on.
                                           Ja minua tuijottaa.
                                                                 Ja itkee.
Miksi minä seison tässä portaalla, hänen kanssaan, tässä portaikossa?
                      Pidän hänestä kiinni, ja puristan kättään tietääkseni kuinka totta hän on.

Te kaikki näytätte niin surullisilta. Miksette sano sanaakaan. En ymmärrä, miksi itkette.

                                 ”Minähän sanoin. Viedään tyttö pois. Hän tarvitsee apua. Hän on sairas.”


En voi uskoa
Mitä äiti juuri sanoi.



Lakana

Ystävän kodissa
Laitamme lakanoita isoäidin kanssa
Lakana on niin pitkä,
Että seisomme toisistamme huoneen vastakkaisissa päädyissä.
Lakanat ovat joka ikinen valkoisia.
Pikkusiskoni petaa sänkyä toisessa huoneessa.
Marke ei katso minuun lainkaan,
Vaikka hänen kanssaan keskustelen.
Hän itkee,
Ei kerro miksi.
Vaikka kuinka kyselen.
Huolestun niin, että minuun sattuu.
Hän katselee Leenaa toisessa huoneessa,
Leena asettelee valkoisia koristetyynyjä.
Marke itkee, ”Leena,
 Leena,
     Leena,
Leena..”
Katson häntä ja kaikki mitä hän sanoo:
”Voi, Leena,                         Leena,
    Leena,                               Leena..”
Marken kyyneleet valuvat poskiaan pitkin,
Jokainen kyynel
Toinen toistaan suurempi
         Piirtää pidemmän virran poskeen
Virta yltyy, pitenee, suurenee,
          Se ei tule loppuunsa.

Enkä minä saanut koskaan vastausta.
(2012)


Valkoinen viiva

En tiedä miksi olen täällä. Mutta hyväksyn tämän. Vanha puutalo keskellä metsää, jota en tunne.
Liian suuri talo kahdelle asuttavaksi. Täällä asuu minua vanhempi, sokea mies. En tunne häntä, mutta hän tuntee minut. Hän aistii pelkän olemukseni. Sillä hän aina löytää minut, vaikka piiloudun.

Pelkään häntä.

Miten hän voi katsoa minua suoraan silmiin, kun silmänsä eivät näe? Hänen silmänsä ovat harmaat, kuolleet. Juoksen häntä karkuun, kerroksesta toiseen. Ei auta piiloutua mihinkään huoneeseen, hän löytää tiensä sinne.

Miten hän voi olla niin kylmän rauhallinen?

Minä juoksen portaat ylös ja alas. Hengästyn niin, että maistan raudan veressäni. Hän seuraa aivan hiljaa, jokainen porras ehtii narahtaa. Kumpikaan ei sano sanaakaan, ei koskaan.
En ole koskaan kuullut hänen ääntään. En ole koskaan kuullut edes omaani. Kaikki mitä kuulen tässä talossa, on tämä nariseva lattia ja vinkuvat ovet. Hyppään, aina silloin tällöin, ikkunasta ulos. Joskus pääsen ovesta ulos. Kun olen ulkona, maalaan talon ympärille valkoisen viivan.

Huolellisesti, nopeasti,
Valkoinen viiva.
Kun olen kiertänyt koko talon,
Astelen rauhassa takaisin sisään.
Ovi narahtaa, kahva kolahtaa.

Täällä minä olen.
(Uni 2013)


Valokatkaisin

Tahdoin laittaa valot päälle
Luulin niiden sammuneen
             Mutta
ne olivatkin silmäni

Nousen sängystä, kävelen eteisen peilin eteen, valokatkaisin oli siinä niin, kuin se onkin.
Päälle.
Ja pois.
Klik.
Takaisin päälle, en
Vieläkään näe mitään.
Vessankaan peilistä en näe kuin hyvin sumuisesti, kun kaksi silmää
S   u   m    e   n    e    e.
Sivut, pelkkää mustaa
Näen eteeni vain hyvin vähän, ja se vähä mitä

Näen

Saa minut itkemään
Kyyneleet verhoavat
Sen vähän mitä hetki sitten näin

  
Ei mikään

Olen niin onnellinen
Tämän tutun järven rannalla
Upotan varpaani tähän hiekkaan
Jonka jokaisen sävyn tunnen
Ja ulkoa muistan

Tahtoisin jotain ylleni
Vartaloni palelee
Alastomana
Mutta joka kerta kun matkalaukkuni avaan
Siellä onkin uudet vaatteet.
En löydä mitään.
En halua mitään.
Silti tahtoisin jotain,
Vaikkei mikään ikinä kelpaa.

(2009)
 
  
Hän on turvassa

Olemme matkalla.
Täällä on isä,
Pikkuveli,
Pikkusisko.
Paljon tuntemattomia kasvoja.
Missä on äiti?

Kaikki muut tuntuvat tietävän hänestä. Sisko pidättelee itkuaan, ja minä saan aavistuksen, nyt ymmärrän. Nyt tiedän, minä ainakin itken, en minä pysty pidättämään, miksi pidättelisin. Minä rauhoittelen häntä, vaikka hän näki enemmän. Hän tietää enemmän, minulla on vain aavistus. Hän sanoo haluavansa kuolla, ei, miten, ei, miten hän voisikaan. Noin, nyt sanoa. Silitän hänen hiuksiaan ja ajatukseni ovat niin todellisia, ja niin aitoja, näiden on pakko olla totta. Miten pystyn käsittelemään tätä näin? Todellisuus iskee tajuntaan myöhemmin. Elän tässä hetkessä vain sen verran mitä on pakko, etten vain katoa.

Matkaamme jokea pitkin, reitti ei tunnu olevan turvallinen. En edes tiedä, minne menemme.
Vesi lentää silmiin ja hiuksille.

Metsää, miljoona eri vihreää, koivuja, vaahteroita, kirsikkapuitakin, ja
Sitten näin sen; puinen veistos
Se on karhu.
Sydämeni,
Mieleni valtaa rauha.
Voin hengähtää.
Hengitän siis syvään.
Äiti on turvassa, näin hänet.
Niin olen minäkin.

(2013)

Vaikka huudan

Tapahtuuko tämä nyt                                                       Raiskaa minut siinä              
Linja-autossa                                                                    Ihmisten keskellä
Täynnä ihmisiä                                                                 Kukaan ei vaivaudu edes katsomaan
Vieras mies koskettaa                                                       Vaikka minä huudan

  
Kuolleita kaloja

Uskomatonta, että aion laittaa oranssia hautajaisiin. Mutta olen tässä miettinyt niin pitkään, vaihtanut vaatteet useampaan kertaan, aivan liian monta kertaa. Jos otan tämän mekon pois, en enää löydä sitä. Ja onhan tämä kaunis. Törkyinen siltikin olen, niin uskomattoman huolimaton.
Ja vielä hautajaiset.
Joihin en koskaan päässytkään.
Kenen ne edes oli.
Näin ystävän, ja hänen ystävän.
Hänetkin minä tunsin,
Mutta vain äänestään.                                 Kenen nuo kasvot ovat?
                                           Ei se voi olla hän.
Mutta kun on.
Tutussa kaupungin keskustassa, jossa en ole koskaan ollutkaan.
Määränpää on aivan selvä,
Mutta missä?

Täällä minä en pelkää mitään. Voin astella vaikka tämän lammikon yli. Odottakaa! Minä sukellan, tässä altaassa, jossa vesi on niin likaista, että siihen voisi kuolla. Kuten nämä kalat, joista vain muutama on elossa.
                      Ällöttävää, ne luikertelevat sormieni välistä.

(09.03.2014)


Pois, takaisin

On tämä paikka, missä voin elää, voin tanssia ja laulaa, ja olla onnellinen. Täällä värit ovat lämpimiä. Mutta joskus tulee se näkymätön raja vastaan; jos sen ylittää, jonka varmasti vahingossa tekeekin, onkin jossain aivan muualla. Ja siellä minä tänään olen; täällä on sumuista, olen polviani myöten kylmässä vedessä, mustassa vedessä, eikä pohjaa näy. Täällä ei tapahdu mitään, silti täällä pelkäisi kuka tahansa muukin.

Laiva.

Astun kannelle. Kuka tätä ohjaa?
Täällä ei ole mitään muuta kuin
Tapettuja sikoja
Läpinäkyvissä säkeissä
Varpaani uivat veressä.
Menen mieluummin takaisin veteen.

Raja, tule takaisin vastaan,
Tahdon takaisin,
Tahtoisin kotiin.